perjantai 7. joulukuuta 2012

Ponipostaus

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille näin hieman jälkikäteen! Meillä on harvinaisesti lukiosta tää perjantaikin vapaa, yleensä meillä on ollut aina koulua. Lisäksi minulla on iloinen uutinen, jonka voisin huutaa koko maailmalle:

Lähedetään Yassun kanssa sinne Swedish House Mafian keikalle. Tilattiin liput maanantaina, kun olin Yassulla Studia-messureissun aikana majoittumassa. IRUjjhgslsjgsjgh tän ilon ja riemun lisäksi olen varmasti käsi paketissa tai 40 asteen kuumeessa tolla keikalla. Ei haittaa. Alkaapahan joululoma hieman aikasemmin.

Nyt kuitenkin vähän videoita! Viime sunnuntaina, 2.12., oli siis talliestekilpailut Mennalan Ratsutilalla. Edeltävänä lauantaina menin Romeolla ravilähestymisiä esteille ja sunnuntaina jatkettiin sitten 70 cm esteradalla. Tajusin verryttelyssä, että hups, en oo muuten ennen hypänny näin "isoja" tällä eläimellä. Oon menny sillä vaan ristikoita ja jotai 50 cm pystyjä. Eipä tuo kauheesti menoo haitannut.


Rata meni ihan mukavasti, oon vaan kroonisesti hidas tekemään päätöksiä askelmäärien suhteen. Siksi ekan suhteutetunkin menin neljällä askeleella, vaikka se oli kolmelle suunniteltu. :D Sanotaan, et ainaki poni oli kuulolla ja otti vielä yhden askeleen kun keksin et sellanen siihen otetaan. Flow ei ollu ehkä yhtä hyvä kuin kisoissa lokakuun 28. päivä, mut kuitenkin oon menny Romeolla tosi vähän verrattuna vaikka Midakseen, et eipä takerruta nyt lillukanvarsiin.

28.10. kisoista voi lukea vähän enemmän kyseisen päivän kirjoituksesta tuolta jostain, mutta tässä videot radoista. Silloin ratsuna oli myös Miko.




Kuten videoistakin kuulee, meidän kisareeneissä opettajat neuvoo radan aikana. Se on mun mielestä hieno juttu, koska onhan kyseessä kuitenkin kilpailuharjoitukset. Siinä samalla on hyvä ottaa homma oppimisen kannalta. Tavoitteenahan on kuitenkin siisti ja turvallinen suoritus. Lopussa saadaan aina radasta suullinen palaute, ennen kuin seuraava ratsukko saa lähtömerkin.

Eipä sen kummempia, katsotaan miten, mitä ja millä huomenna sitten körrötellään. Rautalammilla jää nyt ratsastukset vähemmälle lomien, reissujen ja teatteriesitysten takia. Enkä kyllä varmaan tuolla kinoksissa jaksais ees tallille kävellä. Kyllä näitä tekosyitä riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti