sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Iloisia turinoita

Ukona on ihan hirrrrmukaunista! Se on yksi ihanimmista puolista Rautalammilla, kun täällä on aina niin kaunista.

Tämä tammikuu on ollut kyllä sellaista vipellyksen aikaa, että ihan kauhituttaa ajatus jostain lukulomasta. En varmana saa aikaiseksi yhtään mitään, ei kyllä sillä et nytkään olisin kauheesti mitään suurta saanut! Mutta on sitä jotain saavutettu ja ilokseni huomaan niiden olevan hyvin liikunnallisia:

Liikkakurssi "Uudet lajit" [x] Done
Tämän kuun toisena lauantaina suuntasimme Jyväskylään liikkaporukkamme kanssa. Ensimmäisenä aamusta oli tankotanssin vuoro. Pitkästä aikaa pääs tankoilee sellaisille tangoille, joissa on jonkin sortin pitoa. Mun oma krominen on niin liukas vieläkin, että humpsahdan nanosekunnissa istumisesta lattialle... Tosin, sain sitten tuntea sen kitkan voiman, kun viimeisessä pyörähdyksessä oikeasta kädestä lähti peukalonpään verran nahkaa. Onneksi on jo kohta parantunut, alkaa pikkuhiljaa ärsyttää tää varominen.
Tankostudiolta lähdimme Monnarille hyppimään trampoilta juustomereen. Koska olen hyvin hyvin kehno missään akrobaattisissa kevätjuhlaliikkeissä, jätin puolivoltin harjoittelun mielenterveydellisistä syistä väliin. Eikä tää käsikään auttanut siinä pahemmin kannustamaan.
Lopuksi kävästiin vielä pelaamassa biljardia ja snookeria ja jeejee voitin Emman, sitten Emma voitti minut ja snookerista en sitten tiiäkkään kun se palloihin osuminen oli vähän haastavaa.

Viime torstaina käytiin sit Hutungissa pelaamassa sulista ja squashia, sekä kiipeiltiin ja lopuksi keilailtiin. Squash ei ihan multa ja Emmalta luonnistunut niin kuin elokuvissa ja kiipeilyssä pääsin kahdesti kahdeksaan metriin helpoimmalla seinällä. Keilaillessa ensimmäisen rundin voitin 107:llä pisteellä ja toisessa tulin toiseksi 74:llä pisteellä, kunnes aika sitten loppui kesken. Meillä oli ihan paras keilailu tiimi Emman, Empun ja Hannan kanssa! Oli tosi mukavaa. :)

Viides lukion ratsastuskurssi [x] Done
Liki puolentoista kuukauden ratsastamattomuuden (Rautalammilla siis) jälkeen hyppäilin Ristolla jumpista ja Hildyllä kavalettitreeniä, joka merkkasi mulle viimeisiä ilmaisia lukiokurssiratsastuksia. Lisäksi mulla on vielä jäljellä neljä tuntia palkkana pari kesää sitten hoidetusta leiriavustamisesta ja valmennus- ja kilpailukurssi tuo mulle vielä 7,5 tuntia extraa. Lisäksi kävin taas Marun kouluvalmennuksessa Kertulla ja fiilis siitä oli aivan mahtava. Geparti vaan toimi niin mahtavasti, rentoutui ja toi kuskillekkin "miksi tätä lajia jaksaa harrastaa" -fiiliksen. Tehtiin avoja ja voltteja, laukkaa pääty-ympyrällä. Ei kuulosta paljolta, mutta siihen nähden miten huisisti täällä (ei siis koskaan) tehdään avoja tai väistöjä, olin tosi ilonen tehtävään. Ne kun on mun ehdottomia lemppareita.

Mennalassa oon ehtinyt käydä pelottavan vähän. 10 kerran kortti on käytettävä 12 viikossa ja nyt mulla on menossa 8. viikko ja 5 ratsastusta oon käyttäny. Hmmmmmmmm tekee tiukkaa sanoisin! Tänäkin viikonloppuna jäin Tohikseen Tohinoimaan pitkästä aikaa ja tekemään rästissä olevia kouluhommia (heh niitä riittää!!).

Hakemus hoitsukouluun [x] Done
Suhteellisen nopean ja päättömän pohdiskelun tuloksena päätin, että minusta tulee sairaanhoitaja. Mikäs sen mukavampaa, kuin että opiskelisi vielä englanniksi? Lähetinpä sitten hakemusta Tampereelle ja Jyväskylään englanninkielisiin. Nyt sitten jännäillään mitä tapahtuu. 

Ensiviikolla näköpiirissä olisi lähtö Seinäjoelle esittelemään meidän lukiota. Tulkaa moikkaamaan jos yhtään kiinnostaa!

+ Emma & Riikka

 Yllä olevasta kuvasta lisää sitten ensi jaksossa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti